Seurakuntavaalit 2022

Olen ehdolla tämän vuoden seurakuntavaaleissa Nokialla Meidän kirkko -valitsijayhdistyksen listalta ehdokasnumerolla 44. Pohdin ehdokkaaksi lähtemistä pitkään, sillä olen pappi, ja sellaisillahan kirkossa on valtaa ja näkyvyyttä jo lähtökohtaisesti riittämiin. Päädyin lopulta lähtemään ehdolle siksi, että aikomuksenani on jatkossakin työskennellä järjestökentällä, ja haluan silti olla edelleen mukana rakentamassa Kristuksen kirkkoa.

Meidän kirkko -valitsijayhdistys tavoittelee kaikille avoinna olevaa seurakuntaa, jonka päätöksenteko on läpinäkyvää. Henkilökohtaisesti haluan edistää seurakunnassa etenkin lasten, nuorten ja heikoimmassa asemassa olevien ihmisten asemaa. Jos ja kun seurakunnassa on pakko jostakin säästää, niin rahoja ei saa ottaa pois näiden ihmisten parissa tehtävästä työstä. Kehitetään mieluummin kirkkoja monikäyttöisiksi tulevaisuuden kirkkotiloiksi ja mahdollistetaan siinä samalla muiden seurakunnan käytössä olevien tilojen vähentäminen.

Seurakunnan luottamushenkilönä edistäisin yhdenvertaisuuden toteutumista. Kirkkotilojen tulee olla tasavertaisesti kaikkien parien käytössä esimerkiksi vihkimisiä ja avioliiton siunaamisia varten. Seurakunnan tilaisuuksissa tulee ottaa käyttöön turvallisemman tilan periaatteet. Vammaisten ja muiden erilaisia liikkumisen apuvälineitä käyttävien ihmisten mahdollisuudesta osallistua seurakunnan elämään tulee huolehtia lisäämällä tilojen esteettömyyttä. Työntekijöille ja luottamushenkilöille on tarjottava yhdenvertaisuuskoulutusta.