Lastensuojeluun liittyy vahvoja tunteita. Kun aiheesta keskustellaan, ovat esille nousevat teemat usein äärimmäisiä – rikoksia tehtailevat nuoret, sijaishuoltoa tarjoavien firmojen voitontavoittelu sekä ilman asiallista perustelua tehdyt huostaanotot. Nämä kaikki ilmiöt ovat todellisia, mutta niiden ylikorostuminen julkisessa keskustelussa on aiheuttanut sen, että positiiviset kokemukset lastensuojelusta ovat jääneet paitsioon. Tämä on entisestään korostanut lastensuojeluasiakkuuden tabuluonnetta, sillä asiastaJatka lukemista ”Saako lastensuojelusta puhua?”
Kirjoittaja-arkisto:katjaups
Vuosi pappina ilman seurakuntaa
Vuosi 2021 oli työn – ja siinä sivussa kaiken muunkin elämäni – kannalta käänteentekevä. Tammikuussa aloitin vakivirassa seurakuntapastorina viitisen vuotta kestäneen pätkätyöuran jälkeen. Kevään kuluessa oivalsin hiljalleen, että toteutunut unelmani ei enää ollutkaan unelma. Kesäkuussa jätin virallisen irtisanoutumisilmoitukseni, ja heinäkuun puolivälissä ajelin konfirmaatiojumalanpalveluksesta kotiin tietäen, että takana oli viimeinen työtehtäväni virkasuhteessa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon palveluksessa.Jatka lukemista ”Vuosi pappina ilman seurakuntaa”